Kuka haluaisi kotiinsa pienen väkivaltaisen tytön, jolla on terävät kynnet ja intensiivinen katse? Kuka välillä vähän satuttaisi sitä tyttöä, että sille tulee hyvä mieli? Kuka murhaisi sen hellästi ja aamulla rakastaisi taas? Anyone?

Olen valtavan tyhjä. Ehkä hieman surullinen, vaikka elämäntilanteeni näyttääkin hyvältä, ellei lasketa hidasta uppoamistani johonkin depressionkaltaiseen tilaan. Sunnuntaina olisi taas työhaastattelu. Työpaikka ei vastaa sitä, mitä haluaisin tehdä, mutta... Pelkillä erotuomaritehtävillä ei varsinaisesti rikastu, vaikka mukava ja hauska lisätulonlähde ne ovatkin. Sunnuntaina pitäisi itsekin pelata.

Aloin miettiä vakavasti salibandyn lopettamista erään kahvipöytäkeskustelun seurauksena. Olen tehnyt sitä valtavan pitkään ja olen siinä hyvä. Kun itsevarmuuteni on kadoksissa, kentältä löydän sen taas. Mutta ehkä elämässä voisi tehdä jotain muutakin kuin juosta valkoisen pallon perässä niin, että fysiikka hajoaa. Harrastukset ovat kuulemma mukavaa ajanvietettä. Minä käyttäisin sanaa pakkomielle suhteestani salibandyyn. Mutta jotain täytyy olla, että on riittävästi tekemistä ja pysyy kasassa. Silti pieni tauko muiden asioiden parissa voisi tehdä hyvää.

Haluaisin elämääni ihmisen. Enkä vain mitä tahansa ihmistä, vaan sellaisen, jonka seurassa hymyilyttää ja jonka kanssa voisin yhdessä nauraa sarkastisille oivalluksille yhteiskunnasta, kritisoida Tolstoita "ihan keskitason paskakirjailijaksi" ja puhua ihan mistä tahansa. Haluan oppia näkemään uudella tavalla. Yksin on paha lähteä rikkomaan ympyrän rajoja, etenkin kun olen taipuvainen olemaan geometrialle uskollinen. Viime päivät tekstini on ollut valitusta ja itkua siitä, kuinka yksinäinen olen. Anteeksi. Olen saatanan yksinäinen eikä se tunnu hyvältä. Ymmärsin myös, että minulla oikeus tuntea itseni vähemmän yksinäiseksi. Ei tarvitsekaan olla kova ja kylmä.

Olen lukenut Tommy Tabermannin Luuta ja nahkaa -runon tänään varmasti kymmenen kertaa. Olen taas hullaantunut siihen.

"...
Niin järkyttävän pitkä
on jokaisen matka
tulla omaksi
onnelliseksi itsekseen
jonka ei tarvitse muistaa
eikä unohtaa"