Tuntuu, ettei ole lainkaan aikaa. Teen koko ajan jotain ja sitoudun asioihin, jotka pitävät minut kiireisenä. Silti minusta tuntuu, etten saa mitään aikaan. Kaikki vain valuu ohitseni ja minä katselen sivusta, kuinka minun elämäni käytetään väärin. Kuka ne päätökset tekee? Pitäisi pystyä irroittamaan ja vaihtaa täysin ympäristöä johonkin, missä en kuvittele, että ihmiset vaativat minulta mahdottomia. Haluaisin hetkeksi unohtua kaikilta, että voisin rauhassa ajatella asioita.

Eilen eräs asia hämmästytti minua suunnattomasti. Vaikka luulee tuntevansa jonkun ihmisen, joutuu jossain vaiheessa huomaamaan, ettei todella olekaan tuntenut tätä. Mutta toivottavasti hän on onnellinen sellaisena, miksi on muuttunut. Loppujen lopuksi asia ei edes minulle kuulu, mutta ehkä minustakin löytyy jokin pieni osa, joka kykenee tuntemaan empatiaa. Tai ehkä se onkin vain sääliä.

Haluaisin opetella syömään. Minua ahdistaa aina, kun joudun tilanteisiin, joissa joku kysyy, että mitä haluan syödä ja intän, etten ota mitään, ja saan hyökkäävän vastauksen, että miksi et ota. Ihmisten on vaikea tajuta, että välillä ei vain pysty syömään, vaikka haluaisi. Välillä syömisen unohtaa "vahingossa", vaikka sekin on todellisuudessa alitajuisesti tahallista. Passiivista väkivaltaa omaa kehoa kohtaan, josta ei jää muita näkyviä jälkiä kuin katoava iho. En edes muista, milloin viimeksi olen todella tuntenut nälkää. Jossain vaiheessa syksyä menetin kiinnostukseni omaa hyvinvointiani kohtaan. Taas. Nyt alkaa näyttää siltä, että en sittenkään halua hukkua vielä.

Olen käsittämättömän väsynyt. Kun pääsen kotiin, minun täytyy nukkua vähintään pari tuntia ennen kuin pystyn tekemään mitään. Viimeksi minusta tuntui tältä loppuunpalamiseni jälkeen. Mutta enhän minä nyt ole stressaantunut? Tai kenties olenkin. En jaksaisi harjoitella, mutta harjoittelen silti. Pelkään epäonnistumista, mutta en tiedä, missä olen epäonnistumassa. Nukun harvoin ja silloinkin huonosti. Mutta ehkä tämän olonkin voi pitää kasassa vain urheiluteipillä, kuten nilkkani. "Ei satu, minuun ei satu..."

Suussa maistuu veri. Tiedän, että tulee huono olo ja pyörryttää, kun nousen tästä ylös. Tänään on nopeuskestävyystreeni ennen harjoituksia. Epäilen selviänkö.