Olen viettänyt vuorokausia miettien asioita, jotka ovat jo menneet ja taltioituneet valokuviksi kirjojen väliin tai kirjoitukseksi vihkon reunaan. Olen muistanut yksittäisiä lauseita, hyväileviä kosketuksia ja kovat rystyset silmäkulmassa, oranssinkeltaisia hetkiä, joiden unohtaminen olisi pahempaa kuin lopettaa hengittäminen. En tiedä, miksi ne kaikki asiat tulevat mieleeni nyt. Kenties yritän tarjota itselleni mahdollisuutta aloittaa alusta, vaikka ymmärrän, että uusia alkuja on vain Hollywood-elokuvissa. Voin muuttaa mihin tahansa, vaihtaa nimeä ja puhelinnumeroa, ja kuitenkin menneisyyteni seuraa minussa mukana. Pitää vain yrittää keventää sen otetta asioihin.

Kaupassa pysähdyn lukemaan myslipaketin kalorimäärää ja kiroilen maitohyllyn luona jogurttien rasvaisuutta. Kevyinkin rasvaton jogurtti takertuu nieluun ja minua huimaa, kun yritän saada sen alas. Pakkomielteeni on pahentunut viime aikoina; stressin lisäännyttyä on lisääntynyt myös tarve pitää edes jotkin asiat hallinnassa. Voin päättää, mitä syön ja milloin syön. Voin halutessani elää vedellä, kofeiinilla ja glukoositableteilla. Pelko epäonnistumisesta synnyttää tarpeen olla edes jossakin täydellinen.

Joskus yläasteikäisenä rakastin Led Zeppelinin kappaletta Stairway to the heaven. Tänään kaivoin pitkästä aikaa kyseisen levyn hyllystä ja kuuntelin sen kappaleen monta kertaa. Makasin viileällä lattialla ohuessa paidassa ja lattia painoi selkärankaa. Mieleeni palasi yöt, jotka vietin samalla tavalla: lattialla selälläni, kyseinen kappale taustalla ja silloin selkärankani ja lattian väliin jäänyt iho oli vielä paljon nykyistä olemattomampi. Aamulla revin itseni ylös ja nukkumatta tuntiakaan yritin selviytyä kaikesta niin täydellisesti kuin vain mahdollista. Kun ylirasitukseni vei sairaalaan asti, sanoin, etten ole nukkunut kuukausiin muutamaa tuntia enempää yössä. Todellisuudessa oli kyse vuosista.

Minusta tuntuu, että etäännyn ympäristöstäni ja se pelottaa minua. Uskottelen itselleni, että jokainen hetki poissa kirjan äärestä, on ensimmäinen askel epäonnistumiseen. Kyllä minulla pitäisi olla vapaa-aikaakin, mutta tuntuu, että kaikki velvollisuudet syövät sen jälleen kerran kokonaan. Loukkaan läheisiäni tahattomasti kiireelläni ja pelkään seurauksia.

And she’s buying a stairway to the heaven.